Uutiset

TIEDOTE 22.6.2020: TORNINOSTURIONNETTOMUUS VANTAA 30.12.2019

22.06.2020

Olemme aiemmin tiedottaneet teitä 30.12.2019 Vantaalla torninosturillemme tapahtuneesta onnettomuudesta. Lupasimme palata asiaan saatuamme vahvistuksen tapahtuman syistä. Aluehallintoviranomainen on saanut valmiiksi onnettomuustutkinnan, tarkastuskertomus Dnro ESAVI/44243/2019 on nyt julkinen.

Onnettomuusnosturille oli kaikki vaadittavat tarkastukset ja katsastukset asianmukaisesti suoritettu eikä sen kunnossa ollut moitittavaa. Nosturia oli asennettu ja huollettu valmistajan käyttöohjekirjan mukaisesti. Kaikki määräaikaistarkastukset oli asianmukaisesti suoritettu, nosturin kunnossa ei ollut moitittavaa, nosturia oli kuljettanut pätevyyden omaava henkilö.

Vantaan onnettomuuden jälkeen selvisi identtisiä onnettomuuksia tapahtuneen samalla Terex CTT561 nosturimallilla dokumentoidusti viisi joista kolme viimeisen vuoden aikana. Yhteensä onnettomuuksia on tapahtunut ilmeisesti ainakin 12 tapausta. Onnettomuuksissa on menehtynyt ainakin yksi henkilö Etelä-Koreassa ja Puolassa loukkaantunut ainakin yksi henkilö. Suomessa vältyttiin henkilövahingoilta.

Välittömästi onnettomuuden jälkeen olimme yhteydessä nosturin valmistajaan ja Australiassa tapahtuneen vastaavan onnettomuuden tutkijoihin. Informoimme tapahtumasta kansainvälisesti alan ammattilaisia, vastaavaa mallia on maailmalla käytössä kymmeniä. Pyysimme valmistajaa lähettämään asiassa kansainvälisen varoituksen asiakkailleen ja tahoille joilla saattaa olla sama nosturimalli käytössään. Pyysimme valmistajan edustajan Suomeen tarkistamaan onnettomuusnosturin. Vakuutusyhtiö ja HTT Tavarantarkastaja tarkistivat sekä onnettomuusnosturin että toisen, tuolloin käytöstä poistamamme nosturin. Akkreditoitu tutkimuslaitos suoritti laajalti sekä AVI:n että meidän teettämiä tutkimuksia onnettomuuden aiheuttamalle rakenteelle. Rakennesuunnittelija analysoi nosturimallin kestävyyttä mallintamalla lukuisia rasitusvaihtoehtoja. Australiassa suoritettiin vastaavia tutkimuksia.

Tutkimusten johtopäätös on sama eli rakenteen mitoituksessa ei ole huomioitu riittävästi asennuksen olosuhteita. Varmuuskertoimia ei saavuteta kaikissa rasitustilanteissa. Rakenne on olosuhteiden johdosta alimitoitettu, jolloin liitos on erittäin arka rasitusvaihteluille aiheuttaen liitospulttien väsymisen ja lopulta katkeamisen. Rakenne vaatii vahvistamisen. Valmistaja, Terex, on muuttanut rakenteen uudemmalle nosturimallilleen. Missään muussa nosturimalleissamme ei ole vastaavaa ongelmarakennetta.

Pahoittelemme tapahtunutta ja toivotamme turvallista työskentelyä.

Helsingissä 22.6.2020

Juha Helin, toimitusjohtaja


»Lataa tiedote pdf-muodossa


« Mene takaisin

Käytämme evästeitä. Jatkamalla sivustoon hyväksyt evästeiden käytön.